Petkeljärven kansallispuisto
Petkeljärven kansallispuisto
Ilomantsi
Petkeljärvi hiekkaharjuineen ja järvineen on kuin pieni helmi itäisimmässä Suomessa.
Kun jääkausi päättyi yli 10 000 vuotta sitten, juuri tämä osa Suomesta vapautui jään ja sulamisveden alta ensimmäisenä. Jääkauden aikaisista joenuomista muotoutuneet hiekkaharjut ovat tänä päivänä ihastuttavia vaellusmaastoja, joilta avautuu kaunis näkymä ympäristön järvien ja metsien yli. Petkeljärven luontotuvalla voit tutustua tarkemmin harjujen syntyhistoriaan.
Harjuilla kasvaa enimmäkseen vanhoja mäntyjä, joiden kolot ja ontot rungot tarjoavat hyviä pesäpaikkoja erilaisille tikoille, tiaisille ja siepoille. Näissä itäisen Suomen osissa elää suuria metsäeläimiä, kuten hirviä, susia ja karhuja. Pedot kuitenkin välttelevät ihmisiä parhaansa mukaan. Hiekkapohjaisen maaperän ansiosta luonnonpuiston lähteiden ja järvien vesi on kristallinkirkasta. Petraniemessä onkin hyvä auringonotto- ja uimapaikka, ja omien vesileikkien lomassa voi seurata, kuinka kuikat sukeltelevat järvillä kalansaaliin perässä ja huutelevat mystistä kutsuaan veden yli. Taistelukentästä rauhan tyyssijaksi Kansallispuistoon voi tutustua vesitse vuokraamalla veneen tai kanootin Petkeljärven retkeilykeskuksesta. Keskuksessa on myös hyvin varusteltu leirintä- ja asuntovaunualue. Kokonaisvaltaisimman kuvan puistosta saa kiertämällä 6,5 kilometrin Kuikan kierroksen. Marja-aikaan metsässä voi poimia mustikoita ja puolukoita. Petraniemessä on myös näytteillä toisen maailmansodan aikaisia taistelurakenteita muistuttamassa Suomen ja Neuvostoliiton välisistä taisteluista vuosina 1939–1940. Nykyään alue on kuitenkin mitä rauhallisin ympäristö vaeltajille ja muille luonnon ystäville. Petkeljärvi ja läheinen Patvinsuon kansallispuisto kuuluvat UNESCOn perustamaan Pohjois-Karjalan biosfäärialueeseen. Vietä virkistävä päivä Itä-Suomen metsämailla! Katso osoitteesta http://luontoon.fi/petkeljarvi
|