Lintujen tarkkailu ja valokuvaus
Suomessa on lukuisia lintulajeja, jotka ovat harvinaisia muualla Euroopassa. Linnustomme on lisäksi erittäin monipuolinen: rannikoiden vesilinnut, järvien ja kosteikkojen kurjet ja laulujoutsenet, pohjoisten metsien metsot ja erilaiset tikat, Lapin pöllöt ja kotkat sekä Pohjois-Lapin puuttomien tuntureiden arktiset lajit, kuten keräkurmitsa, kiiruna ja tunturihaukka.
Lähellä Oulua sijaitseva Liminganlahti on lintuharrastajien keskuudessa maailmankuulu lintulahti. Erityisesti kevätmuuton aikaan lahdella voi nähdä joukoittain haapanoita, taveja ja lapasotkia, kurkia ja laulujoutsenia sekä ruskosuohaukkoja ja kalasääskiä. Luettelo kaikista lahdella tavattavista linnuista täyttäisi itse asiassa melkein koko sivun.
Jos sattuu keväällä tai syksyllä Helsinkiin muutamaksi päiväksi, muuttolintuja pääsee tarkkailemaan muutaman tunnin retkellä. Monet Itämeren yli pohjoiseen muuttavat vesilinnut ja kahlaajat pysähtyvät lepäämään rannikolle Helsingin länsipuolella.
Tarjolla on myös linturetkiä, joilla oppaat neuvovat valokuvaamisen kannalta parhaat paikat.