Rannikkoristeilyt

Roomalaisen Venus-jumalattaren tavoin Suomikin nousee merestä. Jääkauden aikana painunut maaperä nousee muutaman millimetrin vuosivauhtia. Vedestä pilkistää kiviä, jotka laajenevat vuosisatojen kuluessa saariksi. Itämeren tuhansia saaria – joista osa on vain karuja lintujen pesimäpaikkoja ja osalle mahtuu pikkuruisia mökkejä laitureineen – voi ihailla kaikenkokoisten laivojen ja veneiden kyydistä.

Aurinko kimmeltää laineilla, rantamökki piileskelee puiden lomassa, ja lokit seuraavat laivaa tiiviisti. Veneestä tai laivan kannelta näkee Suomen aivan uusin silmin.

Vesireittejä pitkin voi matkata joka ilmansuuntaan. Helsingistä pääsee lyhyelle risteilylle kaupungin edustalle tai lautalla Pihlajasaareen tai Suomenlinnaan. Turusta järjestetään rannikkoristeilyjä saaristoon ja Naantaliin, jossa presidentin kesäasunto sijaitsee. Risteilyaluksella pääsee Maarianhaminaan ja Ahvenanmaan saaristoon Turusta tai Helsingistä. Helsingistä voi matkustaa myös Itämeren yli Tallinnaan tai Riikaan tai itäänpäin, Kotkaan tai Pietariin asti. Pohjoisempana lautat vievät Vaasasta Ruotsin puolelle.

Vaasan lähellä on Merenkurkun saaristo, joka on Unescon maailmanperintökohde ainutlaatuisuutensa vuoksi. Merenkurkussa maa kohoaa erityisen nopeasti – vuonna 4000 on jo mahdollista kävellä Ruotsin puolelle.

Helsingin merkitys Itämeren risteilysatamana kasvaa vuosi vuodelta. Yli kaksi ja puolisataa loistoristeilijää poikkeaa satamassa vuosittain (270 alusta vuonna 2008) tuoden vierailijoita kaikkialta Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta.

Bookmark and Share

Kohteet 1 - 10 kohteesta 12

Luettelo

    Toteutamme korkeatasoisia tilauspurjehduksia täydellä palvelulla Helsingissä ja Turussa max. 15 hengen...

    Toteutamme korkeatasoisia tilauspurjehduksia täydellä palvelulla Helsingissä ja Turussa max. 15 hengen ryhmille. Palveluumme kuuluvat purjehdusvarusteet, miehistö sekä maistuva ruokatarjoilu. Aiempaa kokemusta ei tarvita!
  1. s/y Belmont purjehdukset Swan 51 veneellä

    s/y Belmont purjehdukset Swan 51 veneellä kuvaus

    Toteutamme korkeatasoisia tilauspurjehduksia täydellä palvelulla Helsingissä ja Turussa max. 15 hengen ryhmille. Palveluumme kuuluvat purjehdusvarusteet, miehistö sekä maistuva ruokatarjoilu. Aiempaa kokemusta ei tarvita!

  2. Pyörämatka lähtee Nauvosta ja kiertää Turun ja Ahvenanmaan saaristossa. Pyöräile ja nauti omassa tahdissa...

    Pyörämatka lähtee Nauvosta ja kiertää Turun ja Ahvenanmaan saaristossa. Pyöräile ja nauti omassa tahdissa saaristo maisemissa. Matkan kesto on kahdeksan päivää.
  3. Maarianhaminan lenkki

    Maarianhaminan lenkki kuvaus

    Pyörämatka lähtee Nauvosta ja kiertää Turun ja Ahvenanmaan saaristossa. Pyöräile ja nauti omassa tahdissa saaristo maisemissa. Matkan kesto on kahdeksan päivää.

  4. Risteile mukavasti viehättävän m/s Ruissalon kyydissä! Alus liikennöi Martinsillan kupeesta Ruissalon...

    Risteile mukavasti viehättävän m/s Ruissalon kyydissä! Alus liikennöi Martinsillan kupeesta Ruissalon Kansanpuistoon ja pysähtyy tarvittaessa Förin, Tammenterhon, Pikku-Pukin ja Pikisaaren laitureissa.
  5. m/s RUISSALO

    m/s RUISSALO kuvaus

    Risteile mukavasti viehättävän m/s Ruissalon kyydissä! Alus liikennöi Martinsillan kupeesta Ruissalon Kansanpuistoon ja pysähtyy tarvittaessa Förin, Tammenterhon, Pikku-Pukin ja Pikisaaren laitureissa.

  6. Risteily Helsingistä upeilla valkoisilla laivoilla Silja Serenadella tai Silja Symphonylla. Kaksi erilaista...

    Risteily Helsingistä upeilla valkoisilla laivoilla Silja Serenadella tai Silja Symphonylla. Kaksi erilaista iltaa laivalla ja päivä Pohjolan trendimekassa Tukholmassa. Mahtava lyhytloma, jolta kotiinviemisiksi myös verovapaat tuliaiset!
  7. Risteily Helsingistä Tukholmaan Silja Serenadella tai Silja Symphonylla

    Risteily Helsingistä Tukholmaan Silja Serenadella tai Silja Symphonylla kuvaus

    Risteily Helsingistä upeilla valkoisilla laivoilla Silja Serenadella tai Silja Symphonylla. Kaksi erilaista iltaa laivalla ja päivä Pohjolan trendimekassa Tukholmassa. Mahtava lyhytloma, jolta kotiinviemisiksi myös verovapaat...

  8. m/s Autere risteilee heinäkuussa päivittäin reitillä Parainen-Sattmark-Seili-Nauvo. Aikataulu nettisivuillamme...

    m/s Autere risteilee heinäkuussa päivittäin reitillä Parainen-Sattmark-Seili-Nauvo. Aikataulu nettisivuillamme www.merireitit.fi.
Autere tekee myös tilausristeilyjä.
Kapasiteetti: 51 matkustajaa ja 10 polkupyörää. Aluksella on kahvio.
  9. m/s AUTERE Heinäkuussa Parainen-Seili-Nauvo

    m/s AUTERE Heinäkuussa Parainen-Seili-Nauvo kuvaus

    m/s Autere risteilee heinäkuussa päivittäin reitillä Parainen-Sattmark-Seili-Nauvo. Aikataulu nettisivuillamme www.merireitit.fi. Autere tekee myös tilausristeilyjä. Kapasiteetti: 51 matkustajaa ja 10 polkupyörää. Aluksella on...

  10. Illallisristeily upeaan itäsaaristoon. Kutsu työkaverisi, ystäväsi tai asiakkaasi: aidon laivakeittiön à la...

    Illallisristeily upeaan itäsaaristoon. Kutsu työkaverisi, ystäväsi tai asiakkaasi: aidon laivakeittiön à la carte -illallinen ja Villingin wanhat huvilat kesäillassa! Pöytävaraus erittäin suositeltava. 11.5.-25.9. m/s Doris ti-la klo 19.00.
  11. À la carte -illallinen ja Helsingin sykähdyttävimät maisemat Iltaristeily Itäsaaristoon upealla m/s Doris -laivalla

    À la carte -illallinen ja Helsingin sykähdyttävimät maisemat Iltaristeily Itäsaaristoon upealla m/s Doris -laivalla kuvaus

    Illallisristeily upeaan itäsaaristoon. Kutsu työkaverisi, ystäväsi tai asiakkaasi: aidon laivakeittiön à la carte -illallinen ja Villingin wanhat huvilat kesäillassa! Pöytävaraus erittäin suositeltava. 11.5.-25.9. m/s Doris ti-la...

  12. Koe kauneimmat saaristomaisemat ja upeimmat merelliset kaupunginosat. Tasokkaat ravintolalaivat m/s Natalia ja...

    Koe kauneimmat saaristomaisemat ja upeimmat merelliset kaupunginosat. Tasokkaat ravintolalaivat m/s Natalia ja m/s King. Kattava reittiselostus. Meritunnelman ja maisemien lomassa voit nauttia maittavan lounaan.
  13. Helsinki Sightseeing - Historiallinen Helsinki

    Helsinki Sightseeing - Historiallinen Helsinki kuvaus

    Koe kauneimmat saaristomaisemat ja upeimmat merelliset kaupunginosat. Tasokkaat ravintolalaivat m/s Natalia ja m/s King. Kattava reittiselostus. Meritunnelman ja maisemien lomassa voit nauttia maittavan lounaan.

  14. Kotkan Saaristomatkailut Oy

    Kotkan Saaristomatkailut Oy kuvaus

    Ollinkarit - saari on kokous- ja kalastuskeskus Kotkan edustalla, jonka voit vuokrata kokonaisuudessaan käyttöösi. Se on erilainen vaihtoehto ikimuistoisille tapahtumille niin työyhteisön kuin perheenkin piirissä.

  15. Koe upea maailman luonnonperintökohde veneellä! Järjestetään retket saareille, kalastusmatkat sekä risteilyt....

    Koe upea maailman luonnonperintökohde veneellä! Järjestetään retket saareille, kalastusmatkat sekä risteilyt. Ajaamme avonaisella alumiiniveneellä tai katetulla retkiveneellä. Yöpyminen ja ruokailut järjestetään tilauksen mukaan.
  16. Veneretket Merenkurkun saaristossa

    Veneretket Merenkurkun saaristossa kuvaus

    Koe upea maailman luonnonperintökohde veneellä! Järjestetään retket saareille, kalastusmatkat sekä risteilyt. Ajaamme avonaisella alumiiniveneellä tai katetulla retkiveneellä. Yöpyminen ja ruokailut järjestetään tilauksen mukaan.

  17. Purjelaivastomme laivat Astrid, Ingrid ja Svanhild toivottavat teidät vierainenne tervetulleeksi viettämään...

    Purjelaivastomme laivat Astrid, Ingrid ja Svanhild toivottavat teidät vierainenne tervetulleeksi viettämään mukavia hetkiä vanhoilla purjelaivoilla päivän, illan tai useamman vuorokauden unohtumattomalle purjehdukselle.
  18. Purjehdi kanssamme!

    Purjehdi kanssamme! kuvaus