Golf

Suomessa on helppo hurahtaa golfiin. Kuvitellaanpa tilanne: on keskikesä ja työpäivä loppuu viideltä. Pikaisen päivällisen jälkeen ehtii vielä golf-kentälle tiiaamaan – vaikka vasta kahdeksalta. Keskiyön kieppeillä on vielä riittävän valoisaa viimeiselle kymmenmetriselle puttaukselle.

Lomalla voi irrotella oikein kunnolla. Aurinko paistaa korkealta jo neljän aikaan aamulla, joten ennen aamiaista ehtii oikein hyvin kierroksen ja toisen lounaan jälkeen. Iltapäivään mahtuu vielä yhdet 18 reikää. Päivällisen ja rentouttavan saunonnan jälkeen voi vielä harjoitella puttausta.

Suomessa on yli sata golfkenttää. Se on toki vähemmän kuin Isossa-Britanniassa tai Yhdysvalloissa, mutta eipä täällä ole pelaajiakaan yhtä paljon. Kenttää kohden pelaajia on huomattavasti vähemmän kuin useimmissa muissa maissa, joissa golfia harrastetaan. Ja koska kesäpäivät ovat niin pitkiä, pelaajat jakautuvat koko päivälle, eivätkä kaikki tungeksi tiiauspaikalla samaan aikaan.

Joka kesä järjestetään kymmenittäin keskiyön golf-turnauksia ja maratonturnauksia. Yleensä keskiyön turnaukset alkavat tai päättyvät keskiyöllä, tai sitten niitä pelataan läpi yöttömän yön. Maratonturnauksissa pelataan kolme tai jopa neljä tiukkaa kierrosta vuorokaudessa.

Golf-kausi kestää Suomessa toukokuusta syyskuuhun ja joskus pidempäänkin. Talvellakin voi golfata – nimittäin jäällä.

Bookmark and Share

Kohteet 1 - 5 kohteesta 5

Luettelo

    Järjestä oma golfkisa ja vietä hauska golfpäivä Revontulessa ystäviesi kanssa. Päivä sisältää golfin lisäksi...

    Järjestä oma golfkisa ja vietä hauska golfpäivä Revontulessa ystäviesi kanssa. Päivä sisältää golfin lisäksi herkullista ruokaa ja rantasaunan leppoisat löylyt.
  1. Golfpamaus - Järjestä oma golfkisapäivä!

    Golfpamaus - Järjestä oma golfkisapäivä! kuvaus

    Järjestä oma golfkisa ja vietä hauska golfpäivä Revontulessa ystäviesi kanssa. Päivä sisältää golfin lisäksi herkullista ruokaa ja rantasaunan leppoisat löylyt.

  2. Lehmonkärjen läheisyydessä sijaitsee jopa neljä golf-kenttää. Kauttamme voit ostaa green-fee lipun kentälle.

    Lehmonkärjen läheisyydessä sijaitsee jopa neljä golf-kenttää. Kauttamme voit ostaa green-fee lipun kentälle.
  3. Golfaus Lehmonkärjessä

    Golfaus Lehmonkärjessä kuvaus

    Lehmonkärjen läheisyydessä sijaitsee jopa neljä golf-kenttää. Kauttamme voit ostaa green-fee lipun kentälle.

  4. Golf-paketti

    Golf-paketti kuvaus

    Majoitu viihtyisästi meren rannalla kauniin luonnon keskellä. Golf-kentälle n. 2 km. Sijainti vain 20 min ajomatkan päässä Helsingin keskustasta.

  5. Lahden seutu tarjoaa runsaasti valinnanvaraa golfareille. Lahti Travelista saata golfpaketit etuhintaan...

    Lahden seutu tarjoaa runsaasti valinnanvaraa golfareille. Lahti Travelista saata golfpaketit etuhintaan kaikille seudun kentille (Messilä, Takkula, Vierumäki ja Kanava Golf) ja hotelleihin.
  6. Hyvinvointi: Golfpaketit

    Hyvinvointi: Golfpaketit kuvaus

    Lahden seutu tarjoaa runsaasti valinnanvaraa golfareille. Lahti Travelista saata golfpaketit etuhintaan kaikille seudun kentille (Messilä, Takkula, Vierumäki ja Kanava Golf) ja hotelleihin.

  7. Nauti golfkierroksesta Revontulen hyvin hoidetulla golfkentällä ja majoitu aivan kentän laidalla joko...

    Nauti golfkierroksesta Revontulen hyvin hoidetulla golfkentällä ja majoitu aivan kentän laidalla joko hotellissa tai lomamökeissä.
  8. Ball & Pillow -golfmajoituspaketti

    Ball & Pillow -golfmajoituspaketti kuvaus

    Nauti golfkierroksesta Revontulen hyvin hoidetulla golfkentällä ja majoitu aivan kentän laidalla joko hotellissa tai lomamökeissä.

Kohteet 1 - 5 kohteesta 5