Rovaniemi

Rovaniemi

 
Alue

Rovaniemi on Suomen Lapin pääkaupunki, joka sijaitsee pohjoisella napapiirillä.

Etelän ja pohjoisen kohtauspaikkana Rovaniemestä on muodostunut omaleimainen ja elinvoimainen moderni kaupunki arktisen alueen rajalla.

Vuodenaikoja on näin pohjoisessa kahdeksan ja jokaista niistä määrittävät valoisuuteen, lämpötilaan ja luonnonilmiöihin liittyvät piirteet. Vaihtuvat vuodenajat tarjoavat puitteet monenlaiselle toiminnalle. Pakkaskaamoksen aikaan voi ajaa moottorikelkalla lumisessa metsässä tai joen jäällä, keskikesän aurinko taas houkuttelee risteilylle jokiveneellä. Jokainen vuodenaika tarjoaa mahdollisuuden kokea kaupungin uudella tavalla.

Vaikka joulun aika on vain kerran vuodessa, Rovaniemellä on palanen joulua jokaisena vuodenaikana. Rovaniemi on Joulupukin kotikaupunki ja hän on Napapiirillä tavattavissa vuoden jokaisena päivänä.

Tervetuloa Rovaniemelle, Lapin sykkivään sydämeen.

Koskenlaskua ruska-aikaan

Koskenlaskua ruska-aikaan

Rovaniemi - Kahdeksan vuodenajan kaupunki

Joulun aika Vuoden lähetessä loppuaan koittaa joulun aika, kaamoksen pimeys ja kauniin siniset hetket. Napapiiri kutsuu lapsia ja lapsenmielisiä ympäri maailmaa tapaamaan Joulupukkia ja nauttimaan pimeässä hohtavista lempeistä valoista. Vanha valkoparta, maailman tunnetuin suomalainen, saakin vuosittain joulun aikaan tuhansia vieraita, jotka haluavat toimittaa lahjatoivomuksensa henkilökohtaisesti perille.

Pakkaskaamoksen aika Vuosi alkaa kaamoksella pakkasen paukkeessa. Pohjoisen Napapiirin tuntumassa päivänvaloa riittää vain muutamaksi tunniksi vuorokaudessa. Vaikka lämpimät sisätilat ja hyvä seura houkuttelisivat jäämään aloilleen, voi ulkona kokea pakkastalven helisevän hiljaisuuden vuodenvaihteen juhlien jälkeen. Näillä leveysasteilla selkeällä säällä on hyvät mahdollisuudet nähdä revontulia. Revontulten nimi on peräisin vanhasta uskomuksesta, jonka mukaan talviset taivaankannen valoilmiöt ovat ketun hännällään lumisista tuntureista huiskaisemia kipinöitä.

Hankikannon aika Helmikuun lopulta maalis-huhtikuulle hohtavat keväiset hanget. Aurinkoisina päivinä lumesta heijastuvan valon määrä on valtava. Kaupungin halki kulkevan joen jää täyttyy ulkoilijoista ja lajeja on melkein yhtä monta kuin ulkoilijoitakin.

Jäidenlähdön aika Huhti-toukokuussa talvi muuttuu kevääksi. Toukokuussa päivä on pidentynyt niin, että yötkin ovat jo valoisia. Kevät tuo mukanaan muuttolinnut, poronvasat ja kilisevät jäälautat huilaamaan pitkin jokia. Luonnon heräämistä uuteen kasvukauteen voi seurata Rovaniemen useilla ulkoilu- ja virkistysalueilla sekä reiteillä.

Keskiyön auringon aika Keskiyön aurinko paistaa kesäkuun alusta heinäkuun alkuun. On tanssin, musiikin ja luonnon kukoistuksen aika. Ounasvaaran laelta keskiyön auringossa avautuva jokilaakson maisema on henkeäsalpaava. Lämpimät päivät houkuttelevat ihmisiä kesäisen Rovaniemen kaduille, katukahviloihin ja terasseille.

Sadonkorjuun aika Heinä-elokuussa koittaa sadonkorjuun aika. Erityisen odotettu syyskesän marja on hilla, soiden herkullinen kulta. Loppukesän leudot päivät voi viettää hillasuon sijaan myös muiden ulkoilma-aktiviteettien parissa. Rovaniemi ja Ranua ympäristöineen tarjoavat aktiiviselle ulkoilmaihmiselle monenlaisia mahdollisuuksia sekä omaehtoiseen että ohjattuun toimintaan joella, metsässä tai vaikkapa golfk entällä Ounasvaaralla.

Ruskan aika Syyskuussa luonto alkaa jo valmistautua talven hiljaisempaan kauteen mutta kaupunki vilkastuu tuhansien opiskelijoiden palatessa opinahjoihinsa. Rovaniemi on koulu- ja opiskelijakaupunki. Täällä sijaitsevat ammatillinen oppilaitos, ammattikorkeakoulu sekä Suomessa ainutlaatuinen yhdistetty tiede- ja taideyliopisto, Lapin yliopisto. Syksyllä alkavat myös Rovaniemen teatterin ja Lapin kamariorkesterin uudet kaudet.

Ensilumen aika Loka-marraskuussa luonto valmistautuu talveen ja kietoutuu lempeän harmaaseen utuun odottamaan ensilumia. Iltojen pimetessä kohti kaamosta ihmisen on hyvä kerätä voimia talven varalle. Itsensä hemmotteleminen on sallittua, ellei jopa suotavaa!

Husky-koirien kanssa

Husky-koirien kanssa

Mitä tekemistä Rovaniemellä on

Lumiaika Talvisen, hämärän metsän ympäröimä Napapiiri on elämys niin suurille kuin pienillekin vierailijoille. Täällä voit tutustua poroihin, Joulupukin tärkeisiin apulaisiin, tai lempeisiin husky-koiriin sekä oppia ajamaan moottorikelkalla ja ylittää Napapiirin valitsemallasi tyylillä - kuitenkin aina ikimuistoisesti. Joulupukki on tavattavissa Napapiirillä Joulupukin Kammarissa joka päivä.

Kaupungin läpi virtaavan joen rannasta lähtevät moottorikelkkareitit, joita seuraamalla pääsee nopeasti keskelle metsää tai tutustumaan perinteiseen lappilaiseen elinkeinoon, poronhoitoon. Luonnon helmaan pääsee myös koiravaljakon vauhdikkaassa kyydissä. Paikallisilla ohjelmapalveluyrityksillä on pitkä kokemus lumisten elämysten tarjoamisessa. Luonnon hiljaisuuden sijaan Rovaniemellä voi halutessaan kokea myös vauhdikasta moottoriurheilua. Arctic Lapland Rally starttaa aivan kaupungin sydämestä tammikuun lopussa. Talven muita tapahtumia ovat Suomen virallinen Joulunavaus marraskuun lopussa sekä Joulupukki matkaan jo käy -tapahtuma, jossa toivotetaan Joulupukille hyvää matkaa maailman lasten luo aatonaattona. Lisäksi kaupungissa järjestetään useita porokisoja - yhdet jopa aivan Rovaniemen keskustassa kävelykadulla. Lisää tapahtumia: www.visitrovaniemi.fi

Perinteiset Ounasvaaran talvikisat kokoavat Rovaniemelle talvilajien huippuja. Ounasvaaran talviurheilukeskus tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden lautailuun, lasketteluun ja murtomaahiihtoon aivan keskustan tuntumassa. Ulkoilmassa vietetyn päivän jälkeen mieli on virkeä ja olo rento.

Rovaniemeltä löytyy ammattitaidolla tuotettuja hyvinvointipalveluja kuntoremonteista hemmotteluhoitoihin. Oli sitten tavoitteena oman kunnon ja terveyden kehittäminen tai innostava vapaa-ajan vietto, palvelut kattavat yksilölliset toiveet perheistä aina yritysten tarpeisiin asti. Rovaniemellä luontoon ei ole koskaan pitkä matka ja lähiympäristöstä löytyy kiinnostavia päiväkohteita ulkoilun ja luonnossa liikkumisen ystäville. Liikunnan jälkeen voi rentoutua kylpylässä tai erilaisten hoitojen parissa.

Rentouttavan hemmotteluhetken jälkeen on aika nauttia hyvästä ruuasta. Rovaniemen ravintolat tarjoavat kulinaristisia nautintoja moneen eri makuun. Rovaniemeläiset keittiömestarit ovat suunnitelleet kaupungille oman menun, joka on tarjolla ympäri vuoden Runsauden haarukka -tunnuksella merkityissä ravintoloissa. RovaniemiMenu perustuu kunkin kauden raaka-aineisiin ja lähialueen tuotteisiin. Lapin luonnon antimet, kala, marjat ja riista, ovat keskeisessä osassa vähintään neljä kertaa vuodessa vaihtuvassa menussa. Iltaa on halutessaan helppo jatkaa melkein aamuun asti kaupungin lukuisissa musiikkiravintoloissa, pubeissa ja yökerhoissa.

Sulanmaan aika Ranualla tunnin ajomatkan päässä Rovaniemeltä voi nähdä poronvasojen lisäksi muitakin eläinlapsia. Ranuan eläinpuisto on Joulupukin oma eläinpuisto, jossa voit nähdä arktisen alueen eläimiä mahdollisimman luonnonmukaisessa ympäristössä ympäri vuoden. Vuodenaikojen vaihtelu antaakin oman ulottuvuutensa eläinpuiston elämään. Eläinpuistossa on noin 60 villieläinlajia sekä kesäaikana kotieläinpuisto.

Jokivenesafarilla voi päästä tukkilaisveneen kyytiin kokemaan Kemijoen virtausta vanhan ajan tunnelmassa. Maagisen Napapiirin ylittämiseen on monta eri tapaa. Rovaniemen kesäohjelmista löytyy paljon vaihtoehtoja kesämatkailijan iloksi. Ounasvaaran tarjoamiin monipuolisiin liikuntamahdollisuuksiin kuuluu patikoiminen erämaanomaisessa ympäristössä lähes kaupungin keskustassa, liikuntakeskuksen palvelut ohjattuna tai omatoimisesti sekä vaativatkin ohjelmapalvelut. Kesäkelkalla voi laskea vaaran huipulta alas vauhdikkaasti. Kansainvälinen folklorefestivaali Jutajaiset tuo kansantanssi- ja musiikkiesityksiä sekä kevyen musiikin konsertteja kaupungin katukuvaan. Rovaniemen kesään kuuluvat myös rock-festivaalit ja kesäteatteri. Kesätapahtumien helmenä hohtaa Sekaisin Joulupukista -tapahtuma, jossa kesä menee ylösalaisin, sillä Kävelykadun valtaavat talvi ja joulu. Aukio on täynnä lunta ja lapset hiihtävät kilpaa.

Arkkitehtuuriltaan kiinnostavassa rakennuksessa Ounasjoen törmällä sijaitseva tiedekeskus Arktikum on pohjoisesta kulttuurista, luonnosta ja elämäntavasta kertova kiinnostava kulttuurikohde. Arktikumiin sijoittuvat Arktisen keskuksen ja Lapin maakuntamuseon näyttelyt sisältävät paljon interaktiivisia ja monin aistein koettavia elementtejä, jotka johdattavat kävijän Napapiirin pohjoispuolen luonnon ja kulttuurien äärelle.

Ylitä Napapiiri Joulupukin Pajakylässä

Ylitä Napapiiri Joulupukin Pajakylässä

Joulupukin Pajakylä sijaitsee pohjoisella Napapiirillä

Mikä on Napapiiri Pohjoinen napapiiri (66˚32'35'') kulkee Rovaniemellä Joulupukin virallisen lentoaseman pääkiitoradan poikki, ja jatkuu aina Joulupukin Pajakylään saakka. Arktisella alueella napapiirin pohjoispuolella on kesäisin yötön yö (keskiyön aurinko) ja talvella kaamoksen aika. Tieteellisesti katsottuna aurinko pysyttelee taivaalla laskematta lainkaan yhden vuorokauden. Todellisuudessa yöttömän yön aika kestää kuitenkin kuukauden aikajaksolla 6.6.-7.7. Selityksenä tälle on maapallon pinnan kaarevuus. Talvella aurinko ei vastaavasti nouse lainkaan vuorokauteen, vaan maisemaa valaisevat kuu ja tähdet, joiden valoa valkea hanki heijastaa. Napapiirin poikki kuljetaan tuhansilla tavoilla luonnossa erilaisilla safareilla tai Joulupukin Pajakylässä, jossa asiaan kuuluvan ylitystodistuksen voi hankkia esimerkiksi Lahjatalosta.

Joulupukin tapaaminen on loman kohokohta Joulupukin Pajakylässä aikuisista ja lapsista voi tulla kilttejä kertaheitolla! Lämmin joulutunnelma, lukuisat käyntikohteet ja monipuoliset ostosmahdollisuudet palvelevat puolta miljoonaa vuosittaista kävijää.

Maailman tunnetuin hyvän mielen lähettiläs Joulupukki tapaa lapsia ja aikuisia Napapiirillä Joulupukin Pajakylässä. Lempeä punanuttu ottaa vieraat avosylin vastaan Joulupukin Kammarissa vuoden jokaisena päivänä. Valkopartainen pukki kirjaa tarkkaan ylös lasten haaveet – hänellä on aina aikaa rupatteluun ja lahjatoiveiden kuuntelemiseen. Napapiirillä pukin polvelle ovat kiivenneet jo miljoonat lapset. Kuten kuvagalleria Kammarissa kertoo, Joulupukin tapaaminen on tärkeä osa myös valtionpäämiesten, urheilijoiden ja viihdemaailman tähtien Suomen vierailua.

Joulun lämpimän tunnelman voi tavoittaa Napapiirillä ympäri vuoden monin eri tavoin. Joulupukin Pajakylän letkeä hyörinä saa taatusti hymyn jokaisen vierailijan kasvoille. Joulupukilla on Napapiirillä muun muassa virallinen postikonttori, johon saapuvat kaikki Joulupukille osoitetut lähetykset ympäri maailmaa – tähän mennessä yli 12 miljoonaa kirjettä. Vuosittain Joulupukki saa noin 700 000 viestiä lähes 200 maasta. Postitontut vastaavat kaikkiin niihin Joulupukin kirjeisiin, joissa on vastausosoite. Kortteihin ja kirjeisiin saa Joulupukin Pääpostin erikoisleiman.

Vilskettä ja vilinää riittää myös Joulupukin omasta kotiluolassa SantaParkissa, joka sijaitsee Pajakylän vieressä. Tontuksikin voi virallisesti opiskella! Tonttukoulussa toimeliaiden tonttujen salaiset taidot siirtyvät kävijöiden muistojen arkistoon. Piparilan herkullinen tuoksu kutsuu tonttualokkaita koristelemaan muorin salaisella reseptillä valmistettuja pipareita. Perheen pienimpien suosikkiajelu rekiretki vie neljän vuodenajan halki suoraan tonttujen leluverstaaseen. SantaParkissa nautitaan myös Lapin eksoottisesta talvesta uniikissa, täysin jäästä rakennetussa Jäägalleriassa. Anna hengityksen höyrystyä jään pintaan kirpaisevassa pikkupakkasessa keskellä kesää!

Pajakylän myymälöistä ja putiikeista löytyy paikallisten käsityöosaajien taidonnäytteitä ja lahjatavaraa. Löytöjä voi tehdä mm. Marimekon ja Hackmann-Iittalan tehtaanmyymälöissä.

Varaukset:

Rovaniemen Matkailuneuvonta

Maakuntakatu 29-31

96200 Rovaniemi

Puh.: +358(0)16 346 270

Faksi: +358(0)16 342 4650

travel.info@rovaniemi.fi

www.visitrovaniemi.fi

Kohteita ei löytynyt