Etelä-Suomi ja saaristo

Etelä-Suomi ja saaristo

Södra Finland och skärgården

 
Suuralue

Etelä-Suomen runsas kulttuuritarjonta sekä loisteliaat maisemat tarjoavat matkailijalle ympärivuotisen tilaisuuden kokea vertaansa vailla olevia elämyksiä. Matkustaminen Etelä-Suomessa on vaivatonta, ja tarjontaa löytyy moneen makuun.

Suomen kulttuurielämä on pitkälti keskittynyt vilkkaaseen Etelä-Suomeen, minkä ohella alue tarjoaa matkailijalle myös henkeäsalpaavia nähtävyyksiä luonnon helmassa.

Pääkaupunkiseudun lisäksi muun muassa Turun seutu ja Ahvenanmaan saaristo sekä Häme, Lahden seutu, Kymenlaakso ja koko etelärannikko tuovat oman erityisleimansa alueen värikkäälle profiilille.

Kaivopuiston ranta Helsingissä

Kaivopuiston ranta Helsingissä

Härkätien Kievari

Härkätien Kievari

Hämeen Härkätie

Etelä-Suomen erinomaiset maantiet sekä saariston merenkulkuväylät ovat mahdollistaneet vaivattomien kulun paikasta toiseen kautta aikain. Seudulla on kolme erityisen merkittävää kulkureittiä, joiden kautta alueen monipuolisuus avautuu matkailijalle.

Hämeen Härkätie on Suomen varhaishistorian merkittävin tie. Hämäläistä korpea ja varsinais-suomalaista jokimaisemaa halkovaa reittiä käyttivät niin kauppiaat, pyhiinvaeltajat kuin kuninkaatkin - ensimmäisen kerran jo viikinkiaikoina yli tuhat vuotta sitten.

Kuninkaantie

Kuninkaantie

Kuninkaantie

Kuninkaantie on alun perin yhdistänyt Ruotsin suurvallan läntiset ja itäiset alueet toisiinsa kulkien aina Bergenistä Atlantin rannikolta Pietariin asti. Turusta Helsingin kautta Viipuriin kulkevaa Kuninkaantien osuutta on kutsuttu myös Suureksi Rantatieksi.

Tietä ovat 1300-luvulta asti kulkeneet mm. kuninkaat ja tsaarit. Yhä edelleen keskiaikaiset kirkot, kauniit kartanot, maalaukselliset ruukinkylät, idylliset satamakaupungit ja viehättävät kylät kertovat Kuninkaantien rikkaasta menneisyydestä.

Saariston Rengastie

Saariston Rengastie tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua Turun saaristoon ilman omaa venettä. Rengastien varrelta tai sen välittömästä läheisyydestä löytyy Suomen historiaan liittyviä merkittäviä nähtävyyksiä, monia saaristosta ja sen omaleimaisesta kulttuurista kertovia näyttelyitä, näkötorneja, uimarantoja sekä piknikpaikkoja. Etenkin kesäaikana nähtävää on niin paljon, että Rengastien kiertämiseen kannattaa mieluummin varata ainakin pari päivää.