活动

Maija Vilkkumaa, Taiga DJ's

从 30 €

MAIJA VILKKUMAA VIIMEISELLE KLUBIKIERTUEELLE ENNEN TAUKOA


Liput:

Ennakkoon: 30 € + alk. 1,50€ tilausmaksu

Ovelta: 33 €


Narikkamaksu 3 € ei sisälly pääsylipun hintaan.


Aikataulut:

Ovet: 21:00

Showtime - 22:00


Keikkojen jälkeen Taiga DJ's 04:00 saakka!

K18


Täpötäyden Nokia Arenan energisellä keikallaan lumonnut suomirockin kuningatar Maija Vilkkumaa lähtee bändeineen pitkästä aikaa mittavalle klubikiertueelle ja saapuu Taigaan Ylläkselle!


On ihanaa päästä hikisiin ja kiihkeisiin rockklubeihin. Niistä olen lähtenyt ja niihin aina palaan. Siellä, yleisön sylissä, on kotini, Maija intoilee


Klubit! -kiertueen jälkeen Maija Vilkkumaa jää ainakin vuoden mittaiselle tauolle keikkalavoilta.


”Olen kiertänyt monta vuotta putkeen. Se on ollut ihanaa, mutta nyt on aika vetäytyä luolaan, eli työhuoneeseen ja hotellihuoneisiin ja asuntoihin ympäri maailmaa, valmistamaan uutta levyä,” Maija kertoo.


Maija Vilkkumaa on Suomen rakastetuimpia lauluntekijöitä ja esiintyjiä. Hänet on palkittu mm. merkittävälle sanoittajalle annettavalla Juha Vainio -palkinnolla, Teosto-palkinnolla sekä lukuisilla Emma-palkinnoilla. Hänen laulunsa, kuten Satumaa-tango, Ingalsin Laura, Ei, Lottovoitto ja Viimeinen elämä ovat nousseet hiteiksi jo neljällä vuosikymmenellä. Live-esiintyjänä Vilkkumaa ja hänen energinen ja tyylikäs yhtyeensä ovat vertaansa vailla.

在芬兰哪里?
Lapland
季节
合适的体验 在 January, February, March, April, June, July, August, September, November, December
联系

Taiga Pub & Kitchen

Vaeltajantie 2, 95980 Ylläsjärvi
访问网站